Liisa Mattila

Rakennushankkeen eri vaiheista

Suunnittelukokous kaupungintalossa. Vasemmalta: Eero Hämäläinen, Reijo Pesonen, Seppo Ylinen ja Eero Hiironen

Suunnittelukokous Jyväskylässä Ylisen toimistossa. Vasemmalta: Eero Hämäläinen, Reijo Pesonen, Seppo Ylinen ja Eero Hiironen.

Omatoimen rakennushankkeeseen  liittyvä Sivulanpellon kaava hyväksyttiin Saarijärven kaupunginvaltuuston kokouksessa 6.6.2011. Kaava sai lainvoiman heti valitusajan päätyttyä.  Kaupunki teki tontin varauspäätöksen 29.8.2011. Sen jälkeen käynnistyi varsinainen suunnittelu.

Suunnittelun monivaiheinen eteneminen

Puukerrostalorakentaminen Suomessa on vielä uutta. Arkkitehtiopiskelijakilpailun tuloksena jatkotyöskentelyyn v. 2011 otetut suunnitelmat perustuivat puurunkoelementtiratkaisuihin.

Luonnosten valmistuttua  järjestettiin puurunkourakkakilpailut vuonna 2012. Kesäkuussa 2012 päätettiin jatkaa suunnittelua Stora Enso Oyj:n tarjouksen pohjalta siten, että puurunkoelementtitoimittaja oli mukana suunnittelussa.

Kevättalvella 2013 järjestettyjen kaikkien urakkakilpailujen jälkeen selvisi, etteivät suunnitelmat johda oikeaan hintatasoon ja niistä päätettiin luopua. Uusi suunnittelu käynnistyi elokuussa 2013. Silloin toteutuksen perustana oli  Stora Enso Oyj:n puutilaelementtiratkaisut. Kevättalvella 2014 järjestetyn uuden urakkakilpailun tulos oli edelleen se, ettei rakennushanke ollut toteutuskelpoinen. Suurin syy oli tilaelementtitekniikan nopea kehitys. Sitä ei oltu osattu ottaa suunnittelussa huomioon.

 

Ennen lopuliisia rakentamispäätöksiä yhdistyus piti Valolassa useita kokouksia.

Ennen lopullisia rakentamispäätöksiä yhdistys piti mm. Valolassa useita kokouksia.

Omatoimen tontin vuokrasopimusta allekirjoitetaan. Henkilöt vasemmalta: hankeneuvonantaja Reijo Pesonen. Saarijärven kaupungin talous- ja hankintajohtaja Mirja Niemi, kaupunginjohtaja Timo Ruisanen ja Asumisoikeusyhdistyksen puheenjohtaja Eero Hämäläinen.

Omatoimen tontin vuokrasopimusta allekirjoitetaan. Henkilöt vasemmalta: hankeneuvonantaja Reijo Pesonen. Saarijärven kaupungin talous- ja hankintajohtaja Mirja Niemi, kaupunginjohtaja Timo Rusanen ja Asumisoikeusyhdistyksen puheenjohtaja Eero Hämäläinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolmas kerta johti tulokseen

Suunnittelu käynnistyi pikaisesti kolmannen kerran. Projektin vetäjäksi tuli insinööri Jouni Liimatainen Jwood ky:stä.  Hän oli vastannut Lakea Oy:n Seinäjoelle valmistuneen ja Jyväskylän Kuokkalassa alkaneen puukerrostaloprojektin käynnistämisistä.

Urakkakilpailujen ja -neuvottelujen jälkeen Liimatainen sai urakkahinnat ja tilaajaa tyydyttäviksi. Raha-automaattiyhdistys teki 18.9.2014 rakennusteknisessä käsittelyssä päätöksen, jossa se hyväksyi rakennussuunnitelmat ja urakkatarjouksiin perustuvat kustannukset.

Työt käynnistyivät 23.9.2014. Raskas ja seitsemisen vuotta kestänyt valmisteluvaihe päättyi viimeinkin. Suurin osa tulevista asukkaista jaksoi kärsivällisesti olla mukana. Asunnot valmistuvat 15.5.2015. Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon heti sen valmistuttua.

 

Rakennushankkeen toteuttajat

Tilaaja:
Saarijrven Seudun Asumisoikeusyhdistys

Hankeneuvonantaja:

Reijo Pesonen Consulting Oy
Reijo Pesonen Saarijärvi

Tekninen rakennuttaja:

Jwood ky
Jouni Liimatainen Jyväskylä

Suunnittelijat:

Arkkitehtisuunnittelu:

OOPEAA OFFICE FOR PERIPHERAL ARCHITECTURE

Juha Pakkala  Seinäjoki

Rakennesuunnittelu:

Insinööritoimisto Pertti Ruuskanen Oy

Pertti Ruuskanen Jyväskylä

LVI-suunnittelu:

LVI-Insinööritoimisto Koski-Konsultit Oy
Martti Peltovuori Äänekoski

Sähkösuunnittelu:

Sähkösuunnittelu J. Nenonen Oy
Jarmo Nenonen Jyväskylä

Urakoitsijat

Pääurakoitsija:

JVR-Rakenne Oy Antti Suuronen Lievestuore

Tilaelementtiurakoitsija:

Stora Enso Wood Products Oy LDT Juha Jokinen Heinola

LVI-urakoitsija:

Modudek Oy Arttu Suuronen Säynätsalo

Sähköurakoitsija:

Sähköreilix Oy Reima Liimatainen Äänekoski

Märkäelementtiurakoitsija:

Parmarine Oy Forssa

Sprinkleriurakoitsija:
Firecon Oy Littoinen

Tärkeimmät omat hankinnat

Hissi KONE Hissit Oy Jyväskylä

Ikkunat Eskopuu Oy Eskola

Liukuovi-ikkunat Profin Oy Pudasjärvi

Kodinkoneet Oy Electrolux Ab Oulu

Kiintokalusteet Topi-Kalustaja Oy Kalajoki

Parvekekaiteet ja lasit Lumom-Suomi Oy Kouvola

Väestönsuoja Rakennusbetoni- ja elementti Oy Hollola